Kuka uskaltaa haastaa rakenteet?

Keskeiset suomalaiset toimihenkilöjärjestöt Erto, Toimihenkilöunioni, Mediaunioni ja Ammattiliitto Suora päättivät olla yhdistämättä toimintansa. Vaikka yhteistyön tarpeellisuudesta vallitsi "syvä yhteisymmärrys", yhteiseen rakenteeseen ei ollut valmiutta mennä. Liitot jatkavat erillään yhteistyötä tehden.

Maastohiihto päätti noin viikko sitten irrota Hiihtoliitosta omaksi järjestökseen. Maastohiihdon tulos on ollut voitollinen mäkihypyn ja yhdistetyn tehdessä tappiota ja ilmeisesti maksumiehen rooli ei maastohiihtoa miellyttänyt.

Kahdella esimerkillä ei ehkä ole yhteyttä toisiinsa. En itse tunne kyseisiä organisaatioita mitenkään hyvin enkä pysty arvioimaan niiden tilaa. Jotenkin hyvin suomalaiselta kuitenkin tuntuu tuo halu itsellisyyteen. Yhteistyötä voidaan tehdä mutta päätösvaltaa ja johtajuutta on hankalampi jakaa.

Jyväskyläläisenä vm. 85-95 en aikoinaan uskonut, että kaupunki ja maalaiskunta löytäisivät toisensa mutta niin kuitenkin kävi. Kuntaliitosten välittömät vaikutukset eivät tietenkään ole heti vain myönteisiä - organisaation, tehtävänkuvien ja toimintakulttuurin yhtenäistäminen vie aikansa. Myöskään taloudellisia pikavoittoja on ei ole luvassa; rakennemuutos jopa lyhytaikaisesti lisää kustannuksia mm. toimintojen päällekkäisyyden kautta.

Rohkeutta rakenteiden haastamiseen kuitenkin tarvitaan. Palvelurakenteet, kuntarakenne, järjestökenttä, valtionhallinto - mistä löytyvät ne jalat maassa kauas katsovat päättäjät, jotka uskaltavat muuttaa totuttua? Eduskuntaryhmätkin älähtivät aikeista uudistaa eduskunnan hallintoa ja rakennetta.

Asiakkailla, kuntalaisilla, jäsenillä ja kansalaisilla on oikeus odottaa laadukasta palvelua järkevään hintaan. Sen aikaan saaminen edellyttää myös rakenteiden tarkastelua erityisesti nyt, kun talouden taantuma saattaa muuttaa talouden rakenteita pysyvästi.

Vaaleista vaaleihin

Blogini herää eloon kevään myötä. Syksyn vaalikampanjasta elpyminen otti hetken - kutsuttakoon siihen liittynyttä blogitaukoa vaikka vaalikrapulaksi.

Aktiivisuuteni on kohdistunut muuhun poliittiseen toimintaan. Helsingin Kansallisseuran hallituksen mainiossa joukossa olen imeytynyt politiikan perusytimeen eli paikallisen Kokoomus-yhdistyksen toimintaan. Kansalaistoimintaa kymmenen vuotta palkkatyössäni edistäneenä arvostan paikallisen poliittisen vapaaehtoistoiminnan erittäin korkealle. Se on julkisuudelta suureksi osaksi näkymätöntä mutta sitoutunutta ja ehdoton perusta puoluepoliittiselle vaikuttamiselle kaikilla tasoilla.

--

Euroopan parlamenttivaalit ovat jo aivan ovella, kuukauden kuluttua. Tänään jaetaan ehdokkaille äänestysnumerot ja vaalikampanjoiden loppukiri käynnistyy. Toivottavasti myös media kiinnostuu vaaleista vihdoin asiakysymysten osalta. Tähän asti esimerkiksi lehtikirjoittelu on lähinnä paneutunut mm. julkkisehdokkaiden listaamiseen. Milloin heitä on liikaa, milloin taas liian vähän. Paradoksaalisesti media nostaa julkkisehdokkaita antamalla heille palstatilaa, ruutuaikaa ja blogiviittauksia samalla kun se kritisoi julkkisehdokkaita ilmiönä.

Tunnettuus on valtakunnallisessa vaalissa toki tärkeää. Me äänestäjät kuitenkin tarvitsemme lisää tietoa EU:sta, parlamentin roolista päätöksenteossa sekä Eurooppa-poltiikan sisältökysymyksistä. Tiedon pohjalta voi sitten miettiä oman äänensä antamista jollekin kandidaateista.

Kiitokset ja onnittelut

Suuri kiitos kaikille minua äänestäneille! Ensikertalaisen 92 ääntä voi olla tuloksena vaatimaton mutta arvostan valtavasti sitä, että koitte arvoni ja vaaliteemani tukemisen väärtiksi. Kiitos!

Innostus vaikuttamiseen kasvoi kampanjan edetessä eikä lopu tähän. Tapoja toimia ja vaikuttaa kotikaupungin parhaaksi löytyy ja kävivätpä jo seuraavat vaalitkin mielessä. Jatkan yhteiskunnan ja sen ilmiöiden kommentointia tässä blogissa.

Kokoomus teki historiaa nousemalla maan suurimmaksi puolueeksi ja Helsingin Kokoomus vahvisti asemaansa, upeaa! Valtuustoryhmäämme nousi uusia kasvoja ja paikkansa piti moni kokenut konkari. Lämpimät onnittelut ja menestystä teille!

Kohti vuotta 2009 - ja vaalipäivää

Kuntavaalikampanjointi on minun osaltani päätöksessä. Olen kotona; illansuussa käytiin tämänpäiväisen tukijoukon kanssa syömässä nepalilaista ja nyt voi vain olla.

Hienoa, että viimeinen kampanjapäivä oli aurinkoinen. Kolmen Sepän aukiolla tunnelma oli iltapäivällä vimmainen. Aiemmin Töölössä ja Munkkivuoressa oli rauhallisempaa ja tilaa useille hyville keskusteluille, kiitos niistä paikalla olleille kaupunkilaisille.

Parhaillaan valtuuston isot ryhmät pohtivat vuoden 2009 talousarviota. Talouden tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet kampanjan aikana vähintään haastaviksi.

Viime vuonna Helsingin käyttömenot olivat noin 3,5 miljardia. Tästä sosiaali- ja terveystoimeen kului noin 1,96 miljardia. Ennalta ehkäisyyn panostaminen, joka on yksi keskeinen kampanjateemani, on entistä tärkeämpää.

Lasten ja nuorten ongelmista kiinni ottaminen alkuvaiheessa on tuhannesti kannattavampaa niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin. Tarvitaan riittävät oppilashuollon palvelut, terveellinen ja turvallinen arki sekä ainakin yksi mieluisa harrastus. Lapsiperheiden kotipalvelua ei käytännössä ole tarjolla, vaikka perheen arki olisi minkälaisessa tilanteessa. Uupuneita vanhempia ja perheitä tulee tukea ennen kuin tilanne kriisiytyy. Helsinki on lisännyt henkilöstöä lapsiperheiden kotipalveluun mutta tarve ei ole vielä tyydytetty.

Lisää rahaa tai sen uudenlaista kohdentamista tarvitaan mutta etenkin asennetta ja ennakoivaa otetta palveluihin. Ammattilaisten järkevä, samaan tavoitteeseen pyrkivä ja toisia kunnioittava yhteistyö esimerkiksi oppilashuollossa saa aikaa tuloksia. Päämäärätön, organisaatiokeskeinen jorina massiivisissa maratonpalavereissa ei motivoi ketään.

Näkökulmani on, että työtä lasten ja nuorten hyväksi voidaan monessa kohtaa kehittää myös ilman valtavia lisäresursseja. Niitäkin silti tarvitaan; kouluterveydenhuollon sekä koulun sosiaalityön ja psykologien vakansseja on oltava riittävästi.

Helsingin elävöittäminen entisestään tekee kaupunkilaisten elämästä viihtyisää. Vaalitapahtumat ovat tutustuttaneet minua paremmin moniin asuinalueisiin. Potentiaalia - sekä tiloja että toimijoita - kaupunkikulttuurin elävöittämiseen löytyy.

Yhteistyön tekemisen kulttuuria pitää tukea ja tapahtumia resurssoida. Kiinnostavia asioita luodaan pienissä musiikki-, teatteri ja muissa taideyhteisöissä sekä järjestöissä. Ne tarvitsevat kaupungin tukea mutta suhteellisen pienillä avustussummilla syntyy elämyksiä laajoille joukoille.

Musiikkitalo kohoaa Töölönlahdella ja on hienoa, että sen rahoitukseen on otettu mukaan myös yksityisiä tahoja. Idea keräyksestä tosin tuli Polyteknikkojen kuorolta. Helsingissä ja koko Suomessa tulee jatkossa oppia tekemään laajoja kulttuurihankkeita julkisen ja yksityisen yhteistyönä. Korjaamo kotikulmillani Töölössä on tästä loistava esimerkki.

Huomenna käyn äänestämässä ja sitten suuntaan Kirjamessuille, ilman rintanappeja ja flaijereita, ihan vaan osallistujana, kuuntelemaan keskusteluja ja hypistelemään kirjoja.

Hyvää vaalipäivää kaikille, käykää äänestämässä.

Miten tehdä Suomesta väkivallattomampi yhteiskunta

Oulussa perheenisän epäillään surmanneen perheensä ja itsensä luvallisella haulikolla. Väkivalta on taas otsikoissa.

57 000 kansalaista on allekirjoittanut käsiaseiden kieltoa puoltavan adressin, joka luovutetaan sisäasiainministeriölle.

Henkilökohtaisesti en vastusta käsiaseiden kieltoa, vaikka en adressia allekirjoittanutkaan. Pelkkä aseiden rajoittaminen ei kuitenkaan poista suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvää väkivaltaisuutta. Toisen ihmisen ja itsensä voi surmata keittiövälineellä tai vaikka isolla kivellä.

Perhetragedioissa syy tai osatekijä on useimmiten mustasukkaisuus, alkoholi, mielenterveysongelmat tai talousvaikeudet. Ratkaisevaa surmien ja yleensä väkivallan estämisessä on inhimillisten vaikeuksien tunnistaminen ajoissa ja se, että niihin on tarjolla apua.

Perusongelma on kuitenkin väkivallan näkeminen ratkaisuna. Tässä Suomi eroaa monesta muusta maasta eikä valitettavasti edukseen.

Kuntavaalien alla olen saanut kaksi haastetta ja myös allekirjoittanut molemmat vetoomukset: Amnestyn Joku raja-kampanjan sekä Allianssin Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun. Uskon näiden tahojen tekemään työhön.

Paitsi että väkivalta on aina ihmisoikeusrikkomus uhria kohtaan, se myös periytyy. Perheväkivaltaa kokeneilla tai nähneillä lapsilla on suuri riski päätyä itse väkivallan tekijöiksi tai uhreiksi. Siksi kunnan palveluissa kuten terveyskeskuksessa, koulussa ja päiväkodissa on oltava asiantuntemusta, jolla väkivalta tunnistetaan ja siihen osataan puuttua oikein. Niin uhrit kuin tekijät tarvitsevat palvelut, joilla väkivallan kierre katkaistaan.

Väkivaltaa voidaan ehkäistä tiedottamalla sekä asennekasvatuksella. Esimerkiksi monilla järjestöillä on hyviä toimintamalleja lapsille ja nuorille tunteiden tunnistamiseen, käsittelyyn ja purkamiseen mutta myös jo väkivallan kierteessä oleville.

Väkivallan seuraukset ovat kalliita inhimillisesti mutta myös taloudellisesti ja väkivaltaan tulee aina puuttua.

Vanhempien ja koulun hyvä yhteistyö ei maksa mitään

Stakesin ja Suomen Vanhempainliiton kyselytutkimuksen mukaan vanhemmilla on vain vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa oppilashuollon suunnitteluun ja kehittämiseen. Tulokset kertovat, että ensimmäisten kouluvuosien jälkeen vanhemmat eivät koe saavansa tietoa esimerkiksi terveys- tai hammastarkastuksista.

Kyselytutkimus vahvistaa, että vanhempien osallisuus toteutuu parhaiten, kun koulun johtokunnassa on mukana vanhempia ja koulussa toimii aktiivinen vanhempainyhdistys. Koulujen välillä on kuitenkin suuria eroja vanhempien osallistumismahdollisuuksissa.

Vanhempia ei hyödynnetä riittävästi kouluhyvinvoinnin edistämisessä. Vanhempainyhdistysten rooli on pitkälti varainkerääjän, tapahtumien ja juhlien järjestäjän rooli.

Kodin ja koulun yhteistyötä korostetaan sekä perusopetuslaissa että perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yhteistyön tulisi toteutua sekä yksittäisen oppilaan että koko kouluyhteisön tasolla.

Mielestäni tässä on selkeä kehittämisen paikka mutta myös hyvä esimerkki siitä, miten kaikki palvelujen parantamiseen tähtäävä toiminta ei vaadi taloudellisia lisäpanostuksia.

Kyse on asenteesta. Oppilashuollon työntekijöiden ja opettajien tulee nähdä vanhemmat voimavarana, joka täydentää ammattiosaamista koulun kehittämisessä. Vanhempien tulee tunnistaa ja arvostaa ammattilaisten osaaminen mutta myös oma ensisijainen vastuunsa kasvattajana.

Helsingissä on saatu hyviä kokemuksia koulujen johtokuntatyöskentelystä ja hyvää kehitystä sitä tulee edelleen vahvistaa. Myös päiväkotien johtokunnat ovat kokeilemisen arvoinen asia.

Valoa lokakuiseen Helsinkiin

Tänään perjantai-iltana kotiin tullessani poikkesin uteliaisuudesta Narinkka-torille, jonne on saapunut brittiläinen Tivoli UK. Mainosten mukaan matkassa ovat suunnilleen Euroopan korkeimmat ja nopeimmat laitteet. Värivalot ja strobot vilkkuivat, eurodisko raikasi ja pääosin nuorista koostuvalla joukolla tuntui olevan hauskaa.

Minusta on hyvä idea tuoda tivoli aivan keskustaan. Vastaavaa olen nähnyt esimerkiksi Berliinissä. Myös Linnanmäki on nyt auki ja viettää Valokarnevaaleja koulujen syysloman ajan. Lokakuu on juuri sitä aikaa, kun erilaisten kaupunkitapahtumien suma on takana ja jouluun vielä pitkä matka. Alkava pimeä vuodenaika suorastaan huutaa valoa ja elämää.

Narinkka-torin läpi kulkeminen ilahdutti. Yleensä aukio on kalsea, ja kaikki kiirehtivät sen läpi vauhdilla.

Eilisessä Optiossa mainonnan ammattilaiset pohtivat Suomi-kuvan luomista. Kommenteissa toistuu vaatimus omaperäisyydestä ja Suomen erilaisuuden rohkeasta hyödyntämisestä. Hyvä brändi syntyy tekojen kautta, ei väkisin brändäämällä.

Eihän tivoli tai huvipuisto sinänsä ole mitään ainutkertaista mutta pimeässä ja melkein-pakkasessa koettuna se voi sitä ollakin. Kaupunkikulttuuri elävöityy myös yksinkertaisten ja perinteisten tapahtumien kautta kun ne tarjoillaan uudessa paketissa.